Silloin joskus, 30.4.2001
Olo on hieman outo ja tyhjä. Lumi ja Ukko ovat yökylässä. Mietitään, että tämmöistä elämä oli, kun Lumi oli Kuuran ikäinen. Eli oli yksi vauva talossa. Ja kohta ollaan isossa talossa kahdestaan... Aika vierii niin lujaa. Talo tuntuu jo nyt isolta. Silloin, kun jengi on koossa, energiaa on niin paljon, että se vaivattomasti täyttää tämän talon ja joskus tuntuu jopa ahtaalta.
Lumi pyöräili eilen apupyöriensä kanssa 10 km Ivaloon esikoululais J:n ja äitinsä S:n kanssa.
On meillä sinnikko tytär! Kun jotain päättää, niin periksi ei anna. Me tosin vakoiltiin autolla. Aina ohi mennessään Lumi vain huusi:" Mitäs minä sanoin!", ja jatkoi menoaan perille saakka.
Ukko kannettiin nukkuvana yökylään, ja me orvot lähdettiin kotia.
Neljältä yöllä äidin hepuli oli iskeä, ja piti lähteä silittämään Iisakin paitoja. Puoli yhdeksään sain singutettua ennenkuin soitin lapsille.
Minulla on itsessäni kasvattaminen, että sallin lapseni maailman armoille.
Lumi lähtee syksyllä esikouluun ja eilen mietittiin, että nyt on sitten se pohjatyö Lumin osalta tehty. Toivon ja uskon, että perusturvallisuus ja luottamus ovat olemassa, ja luonnettakaan emme ole kai täysin lannistaneet. Monella tavalla ihailen Lumia.
Ja tänään 22.5.2011
Uskomatonta, että sitä jo 10 v. sitten alkoi valmistautua ajatukseen, että kohta lapset lähtee pesästä.
Ehkä sitä sillä tiputti aina itsensä siihen kulloiseenkin hetkeen. Nauttimaan, olemaan läsnä.
Monta asiaa ehkä olisin tehnyt toisin, mutta kertaakaan ei ole kaduttaneet ne hetket, jotka olen ollut lasten kanssa. Siis oikeasti ollut. Kuunnellut, nauranut, itkenyt, silittänyt, paijannut,huutanut,sopinut.
ELÄNYT. He tuntevat minut, he rakastavat minua siitä huolimatta.
Elämäni parhaimmat keskustelut, joista tulee pätkiä seuraaviin kirjoituksiini, olen jakanut lapsieni kanssa.
Jestas! Näin suurta onnea en olisi ikinä osannut kuvitella saavani. Kiitos siitä heille, joille se kuuluu.
Pirjo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti