Timantteja

15.5.2001
Ii lähti viemään vierastamme kentälle, ja Lumi ja Ukko menivät mukaan.Kuura nukkuu, ja on rauhallinen tuokio elämässä.

Eilen oli riemuliikunnan ja satuliikunnan päättäjäiset. Eli me vanhemmat saimme kahvia ja pullaa, ja saimme katsoa, kuinka lapset riemuisasti liikkuivat. Olin hurjan ylpeä lapsistamme!

Se on niin mahtava asia, kun jokaisella on niin oma luonteensa. Se kai se olisi tarkoituskin, että suhtautuisi samanlaisella ymmärtämyksellä kaikkiin ihmisluonteisiin, ei pelkästään omiin lapsiin. Näkisi ne mahdollisuudet, ei vain niitä heikkouksia. Ja kun saa voimaa omalle luonteelleen, saa olla se mikä on, niin ei ole enää luonteensa vanki, vaan voi sujuvasti eri tilanteessa olla erilainenkin.

Tämä näkyi hienosti Ukossa, kun olimme kylpylässä. Kylpylän jälkeen menimme baariin ja ihmettelin, että minne se Ukko nyt oikein katosi. Sitten pää nousi kahden aikuisen välissä olevalta baarijakkaralta. Hän, introvertti, ikäänkuin ui istumaan ventovieraitten väliin, ja omalla tavallaan oli sujuvasti extrovertti.
Aina joskus kokee sellaisia onnistumisen hetkiä tässä kasvattajan työssä. Enin osahan on sitä taajomista. Mitähän sekin tarkoittaa?

Ehkä se ihmisen kasvaminen onkin kuoriutumista. Kuoriutua kaikesta turhasta ja epäolennaisesta aina kussakin tilanteessa pois. Kasvaa lapsen kaltaiseksi. Niinhän se joku viisas on joskus sanonut.
Yksi saman viisaan sanoma juttu on hyvä aina välillä palauttaa mieleen. Elää lintujen lailla. Murehtimatta, mistä huomenna ruoanmuru löytyy. Luottaa vain, että elämä kantaa ja huolen pitää.
Riittää, kun on avoin mahdollisuuksille. Ja ottaa mahdollisuuksista kiinni.



25.5.2011
Se on jännä huomata, että miten samanlaisina lapset ovat pysyneet. Sen aisti jo silloin vatsasta, että minkätyyppinen ihminen siellä on kehittymässä. Ja se luonne vaan kypsyy ja paranee.
Lumi katsoi synnyttyään niin tiukasti meitä silmiin, että pelotti. Ihan oikeasti. Siinä oli ote, että jaaha, teidän pitää sitten pärjätä minun kanssa.
Ukon katse oli lempeämpi, ja jossakin vaiheessa tätä vuotta 13-vuotias murkku oli hyvinkin intro, murahteli kuin hirvi, kun jotain kysyi. Nyt on se vaihe taas auennut enemmän extroon päin.
Mutta jotenkin he hiovat toisiaan. Lumista on tiukkuuden takaa löytynyt herkkä, suloinen tyttö, ja Ukkokin osaa pitää pintansa. Aina tilanteen mukaan.

Toivottavasti itsekin olen karjumistaidoissani hieman hioutunut. Timanttejahan me kaikki ollaan.
Pirjo