28.5.2001
-4-vuotiaana Kuurasta voi tulla sankari-seikkailija. Siitä maksetaan, mä oon kuullut.
-Mitä se tekee?
-No, seikkailee niinkuin sankari.
- Mitä se silloin tekee?
- Jos kukaan ei rakasta, niin etsii rakkauden.
Jutteli Lumi kanssani.
Niin on kylmä, että meinaa pojan pissa jäätyä kaarelle, kun tuosta terassin laidalta päästelee. Pohjoinen on puhuri ja rakeita viskoo.
Mutta meillä on makuuhuoneessa mukavaa. Meillä on uusi sänky.
Nyt pääsee sänkyyn ja sieltä pois. Ei tartte kolmen ihmisen yli Kuura sylissä kontata aamuvarhaisella.
Mitä luxusta! Näinkö helppoa voi ihmisen elämä olla?
30.5.2001
Aurinko paistaa taas. Monessakin mielessä. Sellaista sähäkkää eteenpäin vievää energiaa.
Kuura osaa ottaa polvet alleen ja työntää itseään hiukan eteenpäin. Se tapahtui eilen.
Leikkikaluna hänellä on samanlainen ekojärsin kuin toisillakin oli, paksu kurkunviipale, jossa on keskellä reikä. Sitä on ihana narskuttaa kutiavia ikeniä vasten.
Lumille tuli eka hammas vasta 8-kuukauden iässä. Ukolla tuli kaksi hammasta samana päivänä neljän kuukauden ikäisenä. Että hampaita tässä odotellaan, kun ei oo muutakaan tekemistä.
28.5.2011
Ja nyt Kuura ilmoitti yökouluun lähtiessään, että ei tarvii sitten soitella. Että ei kerkeä vastaamaan.
Yö oli mennyt valvoen ainakin kolmeen saakka. Mitä ihmettä ne on tehneet?
Minä en jaksais valvoa puoleen yöhönkään. Milloin se näin keikahti?
Tyttärellä nuorisoteatterin esitykset tänään ja huomenna. Sitten alkais olemaan monenlaisen loppumisen aika.
Viimeinen viikko lähtee, kun hän on vielä peruskoululainen.Ja nyt on mopokorttikin taskussa.
Kaikki kunnia niille ihmisille, jotka työskentelevät nuorison kanssa. Miten tärkeää työtä he tekevätkään. Että saa kokeilla, onnistua, epäonnistua, olla ryhmässä, kuulua johonkin. Lisää tukea tämänkaltaiseen työhön!
Kun nuori/teini/ murkku/ lapsi oppii, että aikaansa voi käyttää monenlaiseen mielenkiintoiseen, niin se on aina poissa siitä epämääräisyydestä ja lorvimisesta. Että itse tekee oman elämänsä mielenkiintoiseksi.
Ja sitten tässä iässä huomaa, että on niin paljon asioita, mitä haluaisi tehdä ja kokea, ettei tahdo yksi elämä riittää.
Pirjo
lauantai 28. toukokuuta 2011
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Näkökulmia ja kermakakkua
31.5.2001
Viimeistä viedään. Päivää tässä kuussa. Ja kesä lähestyy! Eilen tuntui jo lämpimämmältä.
Eilen tehtiin lasten kanssa sopimus. Saavat itse kesän ajan katsoa, mitä laittavat päällensä ulos. Siis, jos on kylmä, niin hakevat lisää vaatetta ja silleen. Syynä tähän on minun laiskuus. En jaksa komentaa koko ajan.
Muutenkin olen luopunut turhasta komentelusta. Jotenkin olen näitten omien kirjoitusten myötä alkanut ajattelemaan enemmän lasten näkökulmasta asioita. Miksi kieltää asioita, jotka on hauskoja, eikä niistä oo välitöntä hengenvaaraa kenellekään.
Elän uudelleen lapsen maailmaa, iloitsen asioista heidän kanssaan. Yksi hurja toiveeni on tehdä kermakakku ja iskeä naamani sinne. Yritän tehdä tämän kotopiirissä. Tai oishan se huisin kivaa....
25.5.2011
En ole tehnyt sitä. Ja ei ole aikomusta. Ehkä se ikä meni ohi. Tai on vasta taas tulossa. Mistä tästä ajasta tietää, minne suuntaan se menee?
Maanantaina oli eka osa Coco Chanelin minisarjasta. Siinä oli vapauttavia kohtia. Oikein riemu nousi, kun Coco osasi kääntää asiat hänelle edulliseksi. Onko se sitä positiivista ajattelua? Vai itsekkyyttä?
Pirjo
Viimeistä viedään. Päivää tässä kuussa. Ja kesä lähestyy! Eilen tuntui jo lämpimämmältä.
Eilen tehtiin lasten kanssa sopimus. Saavat itse kesän ajan katsoa, mitä laittavat päällensä ulos. Siis, jos on kylmä, niin hakevat lisää vaatetta ja silleen. Syynä tähän on minun laiskuus. En jaksa komentaa koko ajan.
Muutenkin olen luopunut turhasta komentelusta. Jotenkin olen näitten omien kirjoitusten myötä alkanut ajattelemaan enemmän lasten näkökulmasta asioita. Miksi kieltää asioita, jotka on hauskoja, eikä niistä oo välitöntä hengenvaaraa kenellekään.
Elän uudelleen lapsen maailmaa, iloitsen asioista heidän kanssaan. Yksi hurja toiveeni on tehdä kermakakku ja iskeä naamani sinne. Yritän tehdä tämän kotopiirissä. Tai oishan se huisin kivaa....
25.5.2011
En ole tehnyt sitä. Ja ei ole aikomusta. Ehkä se ikä meni ohi. Tai on vasta taas tulossa. Mistä tästä ajasta tietää, minne suuntaan se menee?
Maanantaina oli eka osa Coco Chanelin minisarjasta. Siinä oli vapauttavia kohtia. Oikein riemu nousi, kun Coco osasi kääntää asiat hänelle edulliseksi. Onko se sitä positiivista ajattelua? Vai itsekkyyttä?
Pirjo
Timantteja
15.5.2001
Ii lähti viemään vierastamme kentälle, ja Lumi ja Ukko menivät mukaan.Kuura nukkuu, ja on rauhallinen tuokio elämässä.
Eilen oli riemuliikunnan ja satuliikunnan päättäjäiset. Eli me vanhemmat saimme kahvia ja pullaa, ja saimme katsoa, kuinka lapset riemuisasti liikkuivat. Olin hurjan ylpeä lapsistamme!
Se on niin mahtava asia, kun jokaisella on niin oma luonteensa. Se kai se olisi tarkoituskin, että suhtautuisi samanlaisella ymmärtämyksellä kaikkiin ihmisluonteisiin, ei pelkästään omiin lapsiin. Näkisi ne mahdollisuudet, ei vain niitä heikkouksia. Ja kun saa voimaa omalle luonteelleen, saa olla se mikä on, niin ei ole enää luonteensa vanki, vaan voi sujuvasti eri tilanteessa olla erilainenkin.
Tämä näkyi hienosti Ukossa, kun olimme kylpylässä. Kylpylän jälkeen menimme baariin ja ihmettelin, että minne se Ukko nyt oikein katosi. Sitten pää nousi kahden aikuisen välissä olevalta baarijakkaralta. Hän, introvertti, ikäänkuin ui istumaan ventovieraitten väliin, ja omalla tavallaan oli sujuvasti extrovertti.
Aina joskus kokee sellaisia onnistumisen hetkiä tässä kasvattajan työssä. Enin osahan on sitä taajomista. Mitähän sekin tarkoittaa?
Ehkä se ihmisen kasvaminen onkin kuoriutumista. Kuoriutua kaikesta turhasta ja epäolennaisesta aina kussakin tilanteessa pois. Kasvaa lapsen kaltaiseksi. Niinhän se joku viisas on joskus sanonut.
Yksi saman viisaan sanoma juttu on hyvä aina välillä palauttaa mieleen. Elää lintujen lailla. Murehtimatta, mistä huomenna ruoanmuru löytyy. Luottaa vain, että elämä kantaa ja huolen pitää.
Riittää, kun on avoin mahdollisuuksille. Ja ottaa mahdollisuuksista kiinni.
25.5.2011
Se on jännä huomata, että miten samanlaisina lapset ovat pysyneet. Sen aisti jo silloin vatsasta, että minkätyyppinen ihminen siellä on kehittymässä. Ja se luonne vaan kypsyy ja paranee.
Lumi katsoi synnyttyään niin tiukasti meitä silmiin, että pelotti. Ihan oikeasti. Siinä oli ote, että jaaha, teidän pitää sitten pärjätä minun kanssa.
Ukon katse oli lempeämpi, ja jossakin vaiheessa tätä vuotta 13-vuotias murkku oli hyvinkin intro, murahteli kuin hirvi, kun jotain kysyi. Nyt on se vaihe taas auennut enemmän extroon päin.
Mutta jotenkin he hiovat toisiaan. Lumista on tiukkuuden takaa löytynyt herkkä, suloinen tyttö, ja Ukkokin osaa pitää pintansa. Aina tilanteen mukaan.
Toivottavasti itsekin olen karjumistaidoissani hieman hioutunut. Timanttejahan me kaikki ollaan.
Pirjo
Ii lähti viemään vierastamme kentälle, ja Lumi ja Ukko menivät mukaan.Kuura nukkuu, ja on rauhallinen tuokio elämässä.
Eilen oli riemuliikunnan ja satuliikunnan päättäjäiset. Eli me vanhemmat saimme kahvia ja pullaa, ja saimme katsoa, kuinka lapset riemuisasti liikkuivat. Olin hurjan ylpeä lapsistamme!
Se on niin mahtava asia, kun jokaisella on niin oma luonteensa. Se kai se olisi tarkoituskin, että suhtautuisi samanlaisella ymmärtämyksellä kaikkiin ihmisluonteisiin, ei pelkästään omiin lapsiin. Näkisi ne mahdollisuudet, ei vain niitä heikkouksia. Ja kun saa voimaa omalle luonteelleen, saa olla se mikä on, niin ei ole enää luonteensa vanki, vaan voi sujuvasti eri tilanteessa olla erilainenkin.
Tämä näkyi hienosti Ukossa, kun olimme kylpylässä. Kylpylän jälkeen menimme baariin ja ihmettelin, että minne se Ukko nyt oikein katosi. Sitten pää nousi kahden aikuisen välissä olevalta baarijakkaralta. Hän, introvertti, ikäänkuin ui istumaan ventovieraitten väliin, ja omalla tavallaan oli sujuvasti extrovertti.
Aina joskus kokee sellaisia onnistumisen hetkiä tässä kasvattajan työssä. Enin osahan on sitä taajomista. Mitähän sekin tarkoittaa?
Ehkä se ihmisen kasvaminen onkin kuoriutumista. Kuoriutua kaikesta turhasta ja epäolennaisesta aina kussakin tilanteessa pois. Kasvaa lapsen kaltaiseksi. Niinhän se joku viisas on joskus sanonut.
Yksi saman viisaan sanoma juttu on hyvä aina välillä palauttaa mieleen. Elää lintujen lailla. Murehtimatta, mistä huomenna ruoanmuru löytyy. Luottaa vain, että elämä kantaa ja huolen pitää.
Riittää, kun on avoin mahdollisuuksille. Ja ottaa mahdollisuuksista kiinni.
25.5.2011
Se on jännä huomata, että miten samanlaisina lapset ovat pysyneet. Sen aisti jo silloin vatsasta, että minkätyyppinen ihminen siellä on kehittymässä. Ja se luonne vaan kypsyy ja paranee.
Lumi katsoi synnyttyään niin tiukasti meitä silmiin, että pelotti. Ihan oikeasti. Siinä oli ote, että jaaha, teidän pitää sitten pärjätä minun kanssa.
Ukon katse oli lempeämpi, ja jossakin vaiheessa tätä vuotta 13-vuotias murkku oli hyvinkin intro, murahteli kuin hirvi, kun jotain kysyi. Nyt on se vaihe taas auennut enemmän extroon päin.
Mutta jotenkin he hiovat toisiaan. Lumista on tiukkuuden takaa löytynyt herkkä, suloinen tyttö, ja Ukkokin osaa pitää pintansa. Aina tilanteen mukaan.
Toivottavasti itsekin olen karjumistaidoissani hieman hioutunut. Timanttejahan me kaikki ollaan.
Pirjo
Mummoja ja pappa
4.5.2001
Tämä on merkkipäivä. Kuura kääntyi itse, täysin omin avuin, selältä mahalleen. Vielä eilen jalat oli niin kippurassa, ettei käännös onnistunut. Me tietysti pökitään Kuuraa kääntymään, kun neuvolatarkastus lähenee... Ei, kyllä tämä kolmas on saanut kasvaa paljon huolettomammin kuin eka. Hyvä, että edes huomasin tätä käännöstä. Olin nimittäin Suoma-mummon( anoppini) kanssa puhelimessa ja siellä se Kuura-boy yksikseen ähräsi pirtin lattialla. Ja kääntyi lihapukin alle! Sitä en kertonut edes Iisakille.
13.5.2001
Yleensä äitienpäivänä, kuten muinakin päivinä, jolloin on pakko olla hauskaa, olen ollut joko itse kipeä, lapsi kipeä tai muuten vain mälsää.
Viime äitienpäivänä sain Iisakin takaisin Nepalista puolentoista kuukauden retkeltään(työ!). Odotimme häntä Espoossa, ja Lumi antoi isälle koko suukkovarastonsa. Kuurasta tuleva isä sai tiedon sähköpostilla Nepaliin. Oli Kathmandun nettikahvilan koneet pimenneet, kun Ii oli rummuttanut innoissaan pöytää.
Suoma-mummo kyllä epäili, miten Ii voi olla tulevan lapsen isä, kun on toisella puolella maailmaa. Mutta nykyään kaikki on mahdollista!
Oma äitini kertoi äsken puhelimessa, että nyt hän saa onneksi levätä. Silloin, kun me lapset olimme jaloissa, niin ei kerennyt kuin hätäisesti syöttää lapset ja navettahommat kutsuivat taas.
On se ollut paljon rankempaa elämä silloin. Vaipatkin äiti pesi avannossa! Ei tainnut olla mielessä, että kukahan minä oikein olen, yksilönä. Ehkä herääminen tällaisten kysymysten esittämiseen onkin eri sukupolven juttu. Äitini aikaiseen elämään verrattuna meidän nykyisten äitiyslomalaisten elämä on piece of cake.
Taidanpa ottaakin.
25.5.2011
Niin se aika vierii. Nyt ei ole enää mulla äitiä, eikä anoppia. Appikin meni toisiin maisemiin talvella.
Onneksi tuli vietettyä aikaa heidän kanssaan aina, kun se oli mahdollista. Välimatkat kun olivat melkoiset, toiseen mummolaan 400 km ja toiseen 900 km. Eilen oli Iillä perunkirjoitukset. Viimeiset semmoiset.
Jännä, kun sitä ei millään oikein tajua, että heitä ei enää ole. Saa monesti itsensä kiinni ajatuksesta, että nyt täytyy soittaa ja kertoa joku juttu, lähinnä lapsiin liittyviä, mummoille ja papalle.
Ikävä tulvahtaa aina joskus mieleen, kostuttaa silmät. Aivan yhtäkkiä, varoittamatta.
Kolmen vuoden sisään on tapahtunut paljon myös muita muutoksia, joten asiat ovat vähän sikinsokin päässä. Ehkä siksikin otin nyt aikaa kirjoittaa, selventää itselleni, missä elämäni on.
Pirjo
Tämä on merkkipäivä. Kuura kääntyi itse, täysin omin avuin, selältä mahalleen. Vielä eilen jalat oli niin kippurassa, ettei käännös onnistunut. Me tietysti pökitään Kuuraa kääntymään, kun neuvolatarkastus lähenee... Ei, kyllä tämä kolmas on saanut kasvaa paljon huolettomammin kuin eka. Hyvä, että edes huomasin tätä käännöstä. Olin nimittäin Suoma-mummon( anoppini) kanssa puhelimessa ja siellä se Kuura-boy yksikseen ähräsi pirtin lattialla. Ja kääntyi lihapukin alle! Sitä en kertonut edes Iisakille.
13.5.2001
Yleensä äitienpäivänä, kuten muinakin päivinä, jolloin on pakko olla hauskaa, olen ollut joko itse kipeä, lapsi kipeä tai muuten vain mälsää.
Viime äitienpäivänä sain Iisakin takaisin Nepalista puolentoista kuukauden retkeltään(työ!). Odotimme häntä Espoossa, ja Lumi antoi isälle koko suukkovarastonsa. Kuurasta tuleva isä sai tiedon sähköpostilla Nepaliin. Oli Kathmandun nettikahvilan koneet pimenneet, kun Ii oli rummuttanut innoissaan pöytää.
Suoma-mummo kyllä epäili, miten Ii voi olla tulevan lapsen isä, kun on toisella puolella maailmaa. Mutta nykyään kaikki on mahdollista!
Oma äitini kertoi äsken puhelimessa, että nyt hän saa onneksi levätä. Silloin, kun me lapset olimme jaloissa, niin ei kerennyt kuin hätäisesti syöttää lapset ja navettahommat kutsuivat taas.
On se ollut paljon rankempaa elämä silloin. Vaipatkin äiti pesi avannossa! Ei tainnut olla mielessä, että kukahan minä oikein olen, yksilönä. Ehkä herääminen tällaisten kysymysten esittämiseen onkin eri sukupolven juttu. Äitini aikaiseen elämään verrattuna meidän nykyisten äitiyslomalaisten elämä on piece of cake.
Taidanpa ottaakin.
25.5.2011
Niin se aika vierii. Nyt ei ole enää mulla äitiä, eikä anoppia. Appikin meni toisiin maisemiin talvella.
Onneksi tuli vietettyä aikaa heidän kanssaan aina, kun se oli mahdollista. Välimatkat kun olivat melkoiset, toiseen mummolaan 400 km ja toiseen 900 km. Eilen oli Iillä perunkirjoitukset. Viimeiset semmoiset.
Jännä, kun sitä ei millään oikein tajua, että heitä ei enää ole. Saa monesti itsensä kiinni ajatuksesta, että nyt täytyy soittaa ja kertoa joku juttu, lähinnä lapsiin liittyviä, mummoille ja papalle.
Ikävä tulvahtaa aina joskus mieleen, kostuttaa silmät. Aivan yhtäkkiä, varoittamatta.
Kolmen vuoden sisään on tapahtunut paljon myös muita muutoksia, joten asiat ovat vähän sikinsokin päässä. Ehkä siksikin otin nyt aikaa kirjoittaa, selventää itselleni, missä elämäni on.
Pirjo
Diktaattoreita, onko heitä?
16.5.2001
Lumi pyöräili nyt sitten ilman apupyöriä koululle kerhoon. Ukko pyöräili myös ja päivän pohdinta aiheina olivat, kumpi on enemmän , tuhat vai miljardi.
Minä rullaluistelin ilman Kuuraa ja vaunuja, ja pysyin pystyssä. Onneksi oli kova tuuli, joka pukkasi vastaan alamäessä.
Koulun kiipeilytelineissä oli kaksi poikaa ja Lumin keskustelunavaus oli:
- Äiti, oliko sinusta mukava rullaluistella?
-Joo, oliko sinusta mukava pyöräillä?
- Oli, varsinkin , kun minulta eilen otettiin ne apupyörät pois.
Ja katse poikiin, jotka eivät reagoineet asiaan mitenkään. Höh!
Ukon eilinen kommentti oli:
-Me ei koskaan saada katsoa videoita, kun aina on sinun mielestä hyvä ilma.
Joten se tämän kevään säästä.
Nyt täytyy lähteä, kerho loppuu. Dieettiin suhtaudun varovasti. En syö makeaa, mutta annan Kuuran imeä maidossa muutoin nuo ylimääräiset kilot pikkuhiljaa.
Kuuralla on muuten makeat pallukkareidet!
25.5.2011
On sitä aika diktaattori lapsille, varsinkin silloin, kun ne on pieniä. Tai no vieläkin, jos kerkeää napata pojat kiinni, ennenkuin ne häviää läksyjen teon jälkeen, niin saa heidät tekemään muutaman kotihomman. Joista on niin ihana luistaa....
Eilen kyllä, Kuuran aloitteesta, siirryimme taas viikkorahasysteemiin. Kun tekee mukisematta kotityöt, niin saa 10 e/vk. Ruuat ostamme me, mutta omat vaatteensa ja kaiken muun aikoi säästää näistä viikkorahoista. Lyötiin kättä päälle, ja täsmällisenä Kuura kirjoitti kaiken paperille, johon laitoin allekirjoituksen. Eli nyt meillä on kirjallinen sopimus.
Kuura kyllä kyttää Ukon huppareita, että heti, kun Ukko saa uuden, hän saa Ukon vanhan itselleen. Ne sitten roikkuu tuolla puolireidessä. Että ehkä hän laski, ettei tarvitse ostaa vaatteita?
Kuura on kyllä kova puhumaan meidät ympäri. Ja tinkaamaan. Ja ei anna periksi. Ei vieläkään ymmärretä, miten hän sai meidät ostamaan yli 300 € pyörän, kun samantyyppisen ois saanut puolta halvemmalla eri paikasta. Mutta kun hän halusi juuri SEN pyörän. Selitti niin kauan, että kun me ollaan velkaa hälle( se oli kirjallisena edellisestä sopimuksesta), niin itse asiassa sen kalliimman pyörän osto tulee meille halvemmaksi.
En kyllä tajua, miten se oikein meni, mutta niin vain sai haluamansa pyörän, ja velat kuitattiin kirjallisesti maksetuiksi. Huh huh, jotenkin on kutina, että olemme vielä lirissä tuon pojan kanssa.
Hän aloitti tämän puhujan uransa yksivuotiaana, kun oli juuri oppinut seisomaan. Piti mummolan portailla meille puheen seisaaltaan. Ja se oli pitkä puhe ja asiaa tuntui riittävän, vaikka meidän kielen sanoja ei paljoa ollut. Mutta asia tuli selväksi; tuo poika vielä elättää itsensä puhumalla.
Pirjo
Lumi pyöräili nyt sitten ilman apupyöriä koululle kerhoon. Ukko pyöräili myös ja päivän pohdinta aiheina olivat, kumpi on enemmän , tuhat vai miljardi.
Minä rullaluistelin ilman Kuuraa ja vaunuja, ja pysyin pystyssä. Onneksi oli kova tuuli, joka pukkasi vastaan alamäessä.
Koulun kiipeilytelineissä oli kaksi poikaa ja Lumin keskustelunavaus oli:
- Äiti, oliko sinusta mukava rullaluistella?
-Joo, oliko sinusta mukava pyöräillä?
- Oli, varsinkin , kun minulta eilen otettiin ne apupyörät pois.
Ja katse poikiin, jotka eivät reagoineet asiaan mitenkään. Höh!
Ukon eilinen kommentti oli:
-Me ei koskaan saada katsoa videoita, kun aina on sinun mielestä hyvä ilma.
Joten se tämän kevään säästä.
Nyt täytyy lähteä, kerho loppuu. Dieettiin suhtaudun varovasti. En syö makeaa, mutta annan Kuuran imeä maidossa muutoin nuo ylimääräiset kilot pikkuhiljaa.
Kuuralla on muuten makeat pallukkareidet!
25.5.2011
On sitä aika diktaattori lapsille, varsinkin silloin, kun ne on pieniä. Tai no vieläkin, jos kerkeää napata pojat kiinni, ennenkuin ne häviää läksyjen teon jälkeen, niin saa heidät tekemään muutaman kotihomman. Joista on niin ihana luistaa....
Eilen kyllä, Kuuran aloitteesta, siirryimme taas viikkorahasysteemiin. Kun tekee mukisematta kotityöt, niin saa 10 e/vk. Ruuat ostamme me, mutta omat vaatteensa ja kaiken muun aikoi säästää näistä viikkorahoista. Lyötiin kättä päälle, ja täsmällisenä Kuura kirjoitti kaiken paperille, johon laitoin allekirjoituksen. Eli nyt meillä on kirjallinen sopimus.
Kuura kyllä kyttää Ukon huppareita, että heti, kun Ukko saa uuden, hän saa Ukon vanhan itselleen. Ne sitten roikkuu tuolla puolireidessä. Että ehkä hän laski, ettei tarvitse ostaa vaatteita?
Kuura on kyllä kova puhumaan meidät ympäri. Ja tinkaamaan. Ja ei anna periksi. Ei vieläkään ymmärretä, miten hän sai meidät ostamaan yli 300 € pyörän, kun samantyyppisen ois saanut puolta halvemmalla eri paikasta. Mutta kun hän halusi juuri SEN pyörän. Selitti niin kauan, että kun me ollaan velkaa hälle( se oli kirjallisena edellisestä sopimuksesta), niin itse asiassa sen kalliimman pyörän osto tulee meille halvemmaksi.
En kyllä tajua, miten se oikein meni, mutta niin vain sai haluamansa pyörän, ja velat kuitattiin kirjallisesti maksetuiksi. Huh huh, jotenkin on kutina, että olemme vielä lirissä tuon pojan kanssa.
Hän aloitti tämän puhujan uransa yksivuotiaana, kun oli juuri oppinut seisomaan. Piti mummolan portailla meille puheen seisaaltaan. Ja se oli pitkä puhe ja asiaa tuntui riittävän, vaikka meidän kielen sanoja ei paljoa ollut. Mutta asia tuli selväksi; tuo poika vielä elättää itsensä puhumalla.
Pirjo
tiistai 24. toukokuuta 2011
Koulukypsyyttä ja elämäntyötä
5.5.2001
Nyt on sitten linnunpönttöjä, vissiin 10 tässä lähimaastossa. Erikoisuutena on se, että ne ovat valmiita ja KIINNI puissa. Asia sai vauhtia, kun Ukko sanoi, että naapurissakin on tämmöisiä, mutta ne on kiinni puissa.
Lumi sai kutsun ensi keskiviikoksi tulla tutustumaan esikouluun. Hän tuuletti heti kunnolla, että on jo koululainen ja että vihdoinkin se kirje koulusta tuli! No, tämähän on kätevä paikka vedota, että käytös täytyy olla koulukypsää eli pikkuveljiä ei tönitä, nipistellä, purra, tukistella ym... TAI MUUTEN...
Eikö aikuiset olekin tylsiä?
Ukko, 3v. päästi meidät taas pyllyn pyyhintään(omansa), kun kerroin, että hän on vielä ja saa ollakin ja pitääkin olla pikkupoika. Ja sillä, että osaa pyyhkiä pyllynsä ei valitettavasti vielä pääse kouluun, vaan ( taas aikuisten tylsiä sääntöjä) täytyy olla tietyn ikäinen, joka taas on eri asia kuin koko ja voima.
Minä aloitin elämäni ensimmäisen dieetin tänään. Tarkoitus on pudottaa 5 kg. Herkut pois ja aloitin myös rullaluistelun. Lumi ja Ukko pyöräilivät , ja minä työnsin rullaluistellen Kuuraa vaunuissa. Tätä harrastin myös toissa kesänä. Silloin työnsin Lumia ja Ukkoa kaksostenrattaissa 10 km. Siis tein sen kerran. Kai sitä voi harrastukseksi kutsua. Rullisvaunuilua.
Niin, juuri äsken Lumilta poistettiin sitten apupyörät. Hetki pystyssä, sitten kiemurtelua ja lopulta armoton kaatuminen. Sitten lensikin pyörä metsään. Ja sinne jäi. Eikä ikinä enää. Paitsi ehkä huomenna?
Niin kävi ainakin luistelemisen kanssa. Ekaksi luistimet lensi jorpakkoon ja seuraavana päivänä ne haettiin sieltä jorpakosta, ja uusi yritys ja avot, johan onnistui.
Kuura on ehkä työläimmässä vaiheessa. Ei viihdy yksin, haluaa seurustella ja olla sylissä koko ajan. Eikä vielä pääse omin avuin minnekään.
Saa nähdä, miten käy huomenna alkavan suursiivous/remontin. Hieman hankala on seiniä kuurata Kuura sylissä.
Oisko makuuhuoneen katon väri taivaansininen?
Mahassa kurnii, mikä ihana merkki.
24.5.2011
Kuura tuli koulusta kotiin, nappasi viilin välipalaksi ja komensi minua ulos. Että sisällä on niin tunkkaista verrattuna ulkoilmaan. Yritin selittää, että oon ollutkin ulkona ja kato vaikka, tukkakin on ihan takussa sen takia. Ja oon just tulossa ulos. Nyt paukuttaa ikkunaan ja viisoo minua kaverikseen riippumattoon. Eli elämäntyöni kutsuu. Nyt mä meen.
Pirjo
Nyt on sitten linnunpönttöjä, vissiin 10 tässä lähimaastossa. Erikoisuutena on se, että ne ovat valmiita ja KIINNI puissa. Asia sai vauhtia, kun Ukko sanoi, että naapurissakin on tämmöisiä, mutta ne on kiinni puissa.
Lumi sai kutsun ensi keskiviikoksi tulla tutustumaan esikouluun. Hän tuuletti heti kunnolla, että on jo koululainen ja että vihdoinkin se kirje koulusta tuli! No, tämähän on kätevä paikka vedota, että käytös täytyy olla koulukypsää eli pikkuveljiä ei tönitä, nipistellä, purra, tukistella ym... TAI MUUTEN...
Eikö aikuiset olekin tylsiä?
Ukko, 3v. päästi meidät taas pyllyn pyyhintään(omansa), kun kerroin, että hän on vielä ja saa ollakin ja pitääkin olla pikkupoika. Ja sillä, että osaa pyyhkiä pyllynsä ei valitettavasti vielä pääse kouluun, vaan ( taas aikuisten tylsiä sääntöjä) täytyy olla tietyn ikäinen, joka taas on eri asia kuin koko ja voima.
Minä aloitin elämäni ensimmäisen dieetin tänään. Tarkoitus on pudottaa 5 kg. Herkut pois ja aloitin myös rullaluistelun. Lumi ja Ukko pyöräilivät , ja minä työnsin rullaluistellen Kuuraa vaunuissa. Tätä harrastin myös toissa kesänä. Silloin työnsin Lumia ja Ukkoa kaksostenrattaissa 10 km. Siis tein sen kerran. Kai sitä voi harrastukseksi kutsua. Rullisvaunuilua.
Niin, juuri äsken Lumilta poistettiin sitten apupyörät. Hetki pystyssä, sitten kiemurtelua ja lopulta armoton kaatuminen. Sitten lensikin pyörä metsään. Ja sinne jäi. Eikä ikinä enää. Paitsi ehkä huomenna?
Niin kävi ainakin luistelemisen kanssa. Ekaksi luistimet lensi jorpakkoon ja seuraavana päivänä ne haettiin sieltä jorpakosta, ja uusi yritys ja avot, johan onnistui.
Kuura on ehkä työläimmässä vaiheessa. Ei viihdy yksin, haluaa seurustella ja olla sylissä koko ajan. Eikä vielä pääse omin avuin minnekään.
Saa nähdä, miten käy huomenna alkavan suursiivous/remontin. Hieman hankala on seiniä kuurata Kuura sylissä.
Oisko makuuhuoneen katon väri taivaansininen?
Mahassa kurnii, mikä ihana merkki.
24.5.2011
Kuura tuli koulusta kotiin, nappasi viilin välipalaksi ja komensi minua ulos. Että sisällä on niin tunkkaista verrattuna ulkoilmaan. Yritin selittää, että oon ollutkin ulkona ja kato vaikka, tukkakin on ihan takussa sen takia. Ja oon just tulossa ulos. Nyt paukuttaa ikkunaan ja viisoo minua kaverikseen riippumattoon. Eli elämäntyöni kutsuu. Nyt mä meen.
Pirjo
Joku aikoo häipyä
16.5.2001
- Siis nyt mulla on sellainen mielipide, että mä muutan.
-Miksi?
- Kun mä aion olla hetken rauhassa.
-Etkö saa olla meillä rauhassa?
- No en, kun te aina tuutte mun luo, kun mä oon niin ihana.
Arvatkaa kuka?
Muovipussi on pakattu ja siellä on lisämekkoja. Ja viimeistään yöllä, kun me nukutaan, joku aikoo häipyä.
Hieman koleaa ulkona, sisällä pesukone antaa suloista rytmiään koko talolle.
Taidan kammata tukan tänä päivänä.
24.5.2011
Lumi soitti juuri koululta, että nyt on hakemus soluasuntoon tehty. Aikoo häipyä. Muttei ehkä vielä ensi yönä.
Pirjo
- Siis nyt mulla on sellainen mielipide, että mä muutan.
-Miksi?
- Kun mä aion olla hetken rauhassa.
-Etkö saa olla meillä rauhassa?
- No en, kun te aina tuutte mun luo, kun mä oon niin ihana.
Arvatkaa kuka?
Muovipussi on pakattu ja siellä on lisämekkoja. Ja viimeistään yöllä, kun me nukutaan, joku aikoo häipyä.
Hieman koleaa ulkona, sisällä pesukone antaa suloista rytmiään koko talolle.
Taidan kammata tukan tänä päivänä.
24.5.2011
Lumi soitti juuri koululta, että nyt on hakemus soluasuntoon tehty. Aikoo häipyä. Muttei ehkä vielä ensi yönä.
Pirjo
Ajattelija
15.5.2001
Tänään teimme Lumin ja Ukon kanssa retken koskenniskalle. Siellä juteltiin.
Ukko, 3v. tahtoo isona rakentaa lentokoneen ja olla taitolentäjä, ja lentää Kreikkaan ja takaisin. Ja olla metsästäjä. Mietittiin, että voi olla monta asiaa yhtä aikaakin.
En malttanut olla kysymättä, että mitäs minä olen. Lumi, 5v. vastasi:" Sinä olet ajattelija."
16.5.2001
Iisakki töissä, mutta nyt kotona töissä. Viime päivät ollut siis täällä kotona töissä, ja silloin hän on vähän niinkuin puoleksi saatavilla, että esim. voi sanoa, että jätän Kuuran kuistiin nukkumaan ja oven auki toimistoon, ja lähteä itse huilimaan hetkeksi.
Eilen illalla, kun olin saanut iltavilliinnyksen rauhoitettua iltakarjunnalla( mikä psykologisesti oivallinen lastenkasvatuskeino!), Lumi sanoi:" Pitäisiköhän sinun, äiti, nyt lähteä latautumaan. Kyllä me ootetaan tässä, jos sinä käyt latautumassa."
Tarkoitti tuota harjupaikkaa, mistä näkyy ja kuuluu erämaakoski. Siellä se on. Minun paikkani.
Kerran, kun karkasin, niin löysivät minut sieltä.
Pirjo, 31v.
24.5.2011
Minulla ei ole nykyisin koskaan tylsää itseni seurassa. Mutta eikös se näin pitäisi ollakin? Kenen seurassa sitä viihtyisi, jos ei itsensä?
Tolle aloittaa Läsnäolon voima-kirjan kertomalla tarinansa. Miten hän heräsi eräänä aamuna, 29 vuotiaana, täydellisen kauhun vallassa.Kaikki tuntui vastenmieliseltä ja merkityksettömältä. Ja kaikkein vastenmielisin oli oma olemassaolo. Olemattomaksi tulemisen halu oli voimakkaampi kuin halu elää.
" En voi elää itseni kanssa," toistui hänen päässään. Yhtäkkiä hän tiedosti, miten kummallinen tuo ajatus oli. " Olenko minä yksi vai kaksi? Ellen voi elää itseni kanssa, täytyy olla kaksi minää. `Minä´ja `itse´, jonka kanssa `minä´ ei voi elää.
Ajattelin tuota eilen odottaessani autossa Iisakkia.
Yhtäkkiä tuntui kuin silmät olisivat auenneet. Näin kaiken toisin. Kaikessa oli läsnä kauneus ja elämä. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla, koska se oli jotenkin koko minuuden mullistava tunne. Ehkä rakastuminen tai uskoon tuleminen voisi olla jotain samankaltaista.
Elämä, koko olemassaolo tuntui äärimmäisen hienolta. Fyysisesti tunsin hienoista kuumuuden tunnetta nousemassa selkärankaa pitkin ylöspäin.
Ja kaikki tapahtui siinä kunnantalon seinää tuijottaessani!
Ja niinkuin Tollekin kirjoitti, pelko oli poissa. En ollut kyllä edes tiennyt pelänneeni. Ehkä se ei ole oikea sana, mutta itseasiassa se on juuri se oikea sana. Pelko.
Tuo valaistumisen tai aukeamisen tunne hälveni pikkuhiljaa, mutta jäljen se jätti. Siinä oli kyse siitä, että
miten minä haluan elämääni elää. Ja siitä, että on avautunut suurenmoiseen energiaan, ollut osa tätä kaikkea suurta. Ja nimenomaan energian tasolla, ei ajatuksen , järjen, loogisuuden kautta. Eikä tunteen. Tunteet ovat jotain paljon pienempää.
Oli kyse jostain, mitä me olemme olleet ennen syntymistämme ja mihin me palaamme kuoltuamme. Ja näköjään, mitä me voimme olla myös eläessämme.
Että semmoista eilen, lehtien puhkeamisen aikaan.
Pirjo, 41v.
ps. Eat, pray,love-kirjassa on sama teema!
Tänään teimme Lumin ja Ukon kanssa retken koskenniskalle. Siellä juteltiin.
Ukko, 3v. tahtoo isona rakentaa lentokoneen ja olla taitolentäjä, ja lentää Kreikkaan ja takaisin. Ja olla metsästäjä. Mietittiin, että voi olla monta asiaa yhtä aikaakin.
En malttanut olla kysymättä, että mitäs minä olen. Lumi, 5v. vastasi:" Sinä olet ajattelija."
16.5.2001
Iisakki töissä, mutta nyt kotona töissä. Viime päivät ollut siis täällä kotona töissä, ja silloin hän on vähän niinkuin puoleksi saatavilla, että esim. voi sanoa, että jätän Kuuran kuistiin nukkumaan ja oven auki toimistoon, ja lähteä itse huilimaan hetkeksi.
Eilen illalla, kun olin saanut iltavilliinnyksen rauhoitettua iltakarjunnalla( mikä psykologisesti oivallinen lastenkasvatuskeino!), Lumi sanoi:" Pitäisiköhän sinun, äiti, nyt lähteä latautumaan. Kyllä me ootetaan tässä, jos sinä käyt latautumassa."
Tarkoitti tuota harjupaikkaa, mistä näkyy ja kuuluu erämaakoski. Siellä se on. Minun paikkani.
Kerran, kun karkasin, niin löysivät minut sieltä.
Pirjo, 31v.
24.5.2011
Minulla ei ole nykyisin koskaan tylsää itseni seurassa. Mutta eikös se näin pitäisi ollakin? Kenen seurassa sitä viihtyisi, jos ei itsensä?
Tolle aloittaa Läsnäolon voima-kirjan kertomalla tarinansa. Miten hän heräsi eräänä aamuna, 29 vuotiaana, täydellisen kauhun vallassa.Kaikki tuntui vastenmieliseltä ja merkityksettömältä. Ja kaikkein vastenmielisin oli oma olemassaolo. Olemattomaksi tulemisen halu oli voimakkaampi kuin halu elää.
" En voi elää itseni kanssa," toistui hänen päässään. Yhtäkkiä hän tiedosti, miten kummallinen tuo ajatus oli. " Olenko minä yksi vai kaksi? Ellen voi elää itseni kanssa, täytyy olla kaksi minää. `Minä´ja `itse´, jonka kanssa `minä´ ei voi elää.
Ajattelin tuota eilen odottaessani autossa Iisakkia.
Yhtäkkiä tuntui kuin silmät olisivat auenneet. Näin kaiken toisin. Kaikessa oli läsnä kauneus ja elämä. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla, koska se oli jotenkin koko minuuden mullistava tunne. Ehkä rakastuminen tai uskoon tuleminen voisi olla jotain samankaltaista.
Elämä, koko olemassaolo tuntui äärimmäisen hienolta. Fyysisesti tunsin hienoista kuumuuden tunnetta nousemassa selkärankaa pitkin ylöspäin.
Ja kaikki tapahtui siinä kunnantalon seinää tuijottaessani!
Ja niinkuin Tollekin kirjoitti, pelko oli poissa. En ollut kyllä edes tiennyt pelänneeni. Ehkä se ei ole oikea sana, mutta itseasiassa se on juuri se oikea sana. Pelko.
Tuo valaistumisen tai aukeamisen tunne hälveni pikkuhiljaa, mutta jäljen se jätti. Siinä oli kyse siitä, että
miten minä haluan elämääni elää. Ja siitä, että on avautunut suurenmoiseen energiaan, ollut osa tätä kaikkea suurta. Ja nimenomaan energian tasolla, ei ajatuksen , järjen, loogisuuden kautta. Eikä tunteen. Tunteet ovat jotain paljon pienempää.
Oli kyse jostain, mitä me olemme olleet ennen syntymistämme ja mihin me palaamme kuoltuamme. Ja näköjään, mitä me voimme olla myös eläessämme.
Että semmoista eilen, lehtien puhkeamisen aikaan.
Pirjo, 41v.
ps. Eat, pray,love-kirjassa on sama teema!
Lunta ja lämpöä
24.5.2001
Eilen illalla sanoin, että nyt minä lähden.
Lumi,5v. sai valtavan nyyhkytyshepulin, ja niin me tytöt lähdettiin yhdessä latautumaan. Lumi sanoi:" Me ei koskaan erkaannuta", ja piteli minua tiukasti kädestä kiinni.
Siellä sitten istuttiin sylikkäin koskenniskalla ja puhallettiin lämpöä toistemme huppuihin. Oli nimittäin tosi kylmä, ja lunta sataa nytkin.
24.5.2011
Kesä on korkattu! Eilisen päivän vietin ns. rantapäivää. Oli lämmintä, +21C varjossa. Istuin aurinkotuolissa terassillamme, joka on kuin laituri, mutta ilman häiritsevää aaltojen loisketta. Välillä otin jopa sukkahousut ja hupparin pois päältä.
Tein IS:n Mökki lifestyle-lehden millaisen mökin ihminen olet-testiä. Siinä riittikin päänvaivaa. Kun meillä ei varsinaisesti ole mökkiä. Mutta vastaukseksi tuli, että olen perusmökin pulliainen. Myönnän, että ainakin yhdessä kysymyksessä taisin huijata.
Eli nyt sitten kesän perusriitit on tehty, ja loppukesän saa ottaa rennosti. Aurinkokin laskee seuraavan kerran vasta 22.7., jotta aikaakin on vielä ennen päivänlaskua tehdä VAIKKA MITÄ!
Pirjo
Eilen illalla sanoin, että nyt minä lähden.
Lumi,5v. sai valtavan nyyhkytyshepulin, ja niin me tytöt lähdettiin yhdessä latautumaan. Lumi sanoi:" Me ei koskaan erkaannuta", ja piteli minua tiukasti kädestä kiinni.
Siellä sitten istuttiin sylikkäin koskenniskalla ja puhallettiin lämpöä toistemme huppuihin. Oli nimittäin tosi kylmä, ja lunta sataa nytkin.
24.5.2011
Kesä on korkattu! Eilisen päivän vietin ns. rantapäivää. Oli lämmintä, +21C varjossa. Istuin aurinkotuolissa terassillamme, joka on kuin laituri, mutta ilman häiritsevää aaltojen loisketta. Välillä otin jopa sukkahousut ja hupparin pois päältä.
Tein IS:n Mökki lifestyle-lehden millaisen mökin ihminen olet-testiä. Siinä riittikin päänvaivaa. Kun meillä ei varsinaisesti ole mökkiä. Mutta vastaukseksi tuli, että olen perusmökin pulliainen. Myönnän, että ainakin yhdessä kysymyksessä taisin huijata.
Eli nyt sitten kesän perusriitit on tehty, ja loppukesän saa ottaa rennosti. Aurinkokin laskee seuraavan kerran vasta 22.7., jotta aikaakin on vielä ennen päivänlaskua tehdä VAIKKA MITÄ!
Pirjo
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Kaunein kylä?
21.5.2001
Vapauden huumassa käytiin kylällä. Enpä oo tainnutkaan yli viikkoon käydä siellä. Mutta näytti edelleen samalta, joten sen suurempaa inspiraatiota Ivalon kyläkuva ei tälläkään kertaa saanut aikaiseksi. Mutta siihen on niin tottunut, ettei sitä juuri huomaa.
Olisihan se upeata asustaa viehättävässä kylässä. Mutta taitaa olla aika harvassa. Tiedättekö yhtään?
Ruovesi oli aika kaunis vanhoine puutaloineen. Ja Tammisaari. Mutta muista elävistä kylistä taitaa yhtenäinen linja puuttua.
Suvannon kylä on kyllä upea. Mutta elääkö se?
Iisakki lähti eilen. Saatuaan mahtavat poronvasomis-kuvat. Tulee kai huomenna illalla takaisin.
Kysymys edelleen esitettäväksi Iisakille, kuka hänet tapaakin; onko huomenna auton huolto? Ja mihin aikaan? Ja mitä pitäis tehdä? Ainakin ke on katsastus!
Ukko, 3v., sanoi eilen: " Arvaa, mikä olisi minulle kiva äiti? Siis jos sinä et olisi minun äiti. Niin tämä prinsessa olisi mukava äiti." Ja näytti kuvaa kirjasta: vaaleanpunainen/ röyhelöinen/ blondi-barbi.
22.5.2011
No. ainakaan Ivalon kyläkuva ei ole näinä vuosina parantunut. Että jotain sentään pysyy ja pahenee.
Olenkohan tuon barbi-toteamuksen myötä alkanut käyttämään enemmän pinkkiä? Ehkä. Röyhelöitä.. ei kai.
Mutta olisi mukava saada tietää Suomesta kyliä, maisemia, jotka ovat menemisen ja katsomisen arvoisia. Onko niitä? Ja ovatko ne moderneja, vai perinteistä puurakentamista?
Kertokaa mahtavin kyläkokemuksenne!
Pirjo
Vapauden huumassa käytiin kylällä. Enpä oo tainnutkaan yli viikkoon käydä siellä. Mutta näytti edelleen samalta, joten sen suurempaa inspiraatiota Ivalon kyläkuva ei tälläkään kertaa saanut aikaiseksi. Mutta siihen on niin tottunut, ettei sitä juuri huomaa.
Olisihan se upeata asustaa viehättävässä kylässä. Mutta taitaa olla aika harvassa. Tiedättekö yhtään?
Ruovesi oli aika kaunis vanhoine puutaloineen. Ja Tammisaari. Mutta muista elävistä kylistä taitaa yhtenäinen linja puuttua.
Suvannon kylä on kyllä upea. Mutta elääkö se?
Iisakki lähti eilen. Saatuaan mahtavat poronvasomis-kuvat. Tulee kai huomenna illalla takaisin.
Kysymys edelleen esitettäväksi Iisakille, kuka hänet tapaakin; onko huomenna auton huolto? Ja mihin aikaan? Ja mitä pitäis tehdä? Ainakin ke on katsastus!
Ukko, 3v., sanoi eilen: " Arvaa, mikä olisi minulle kiva äiti? Siis jos sinä et olisi minun äiti. Niin tämä prinsessa olisi mukava äiti." Ja näytti kuvaa kirjasta: vaaleanpunainen/ röyhelöinen/ blondi-barbi.
22.5.2011
No. ainakaan Ivalon kyläkuva ei ole näinä vuosina parantunut. Että jotain sentään pysyy ja pahenee.
Olenkohan tuon barbi-toteamuksen myötä alkanut käyttämään enemmän pinkkiä? Ehkä. Röyhelöitä.. ei kai.
Mutta olisi mukava saada tietää Suomesta kyliä, maisemia, jotka ovat menemisen ja katsomisen arvoisia. Onko niitä? Ja ovatko ne moderneja, vai perinteistä puurakentamista?
Kertokaa mahtavin kyläkokemuksenne!
Pirjo
Yökylää ja onnea
Silloin joskus, 30.4.2001
Olo on hieman outo ja tyhjä. Lumi ja Ukko ovat yökylässä. Mietitään, että tämmöistä elämä oli, kun Lumi oli Kuuran ikäinen. Eli oli yksi vauva talossa. Ja kohta ollaan isossa talossa kahdestaan... Aika vierii niin lujaa. Talo tuntuu jo nyt isolta. Silloin, kun jengi on koossa, energiaa on niin paljon, että se vaivattomasti täyttää tämän talon ja joskus tuntuu jopa ahtaalta.
Lumi pyöräili eilen apupyöriensä kanssa 10 km Ivaloon esikoululais J:n ja äitinsä S:n kanssa.
On meillä sinnikko tytär! Kun jotain päättää, niin periksi ei anna. Me tosin vakoiltiin autolla. Aina ohi mennessään Lumi vain huusi:" Mitäs minä sanoin!", ja jatkoi menoaan perille saakka.
Ukko kannettiin nukkuvana yökylään, ja me orvot lähdettiin kotia.
Neljältä yöllä äidin hepuli oli iskeä, ja piti lähteä silittämään Iisakin paitoja. Puoli yhdeksään sain singutettua ennenkuin soitin lapsille.
Minulla on itsessäni kasvattaminen, että sallin lapseni maailman armoille.
Lumi lähtee syksyllä esikouluun ja eilen mietittiin, että nyt on sitten se pohjatyö Lumin osalta tehty. Toivon ja uskon, että perusturvallisuus ja luottamus ovat olemassa, ja luonnettakaan emme ole kai täysin lannistaneet. Monella tavalla ihailen Lumia.
Ja tänään 22.5.2011
Uskomatonta, että sitä jo 10 v. sitten alkoi valmistautua ajatukseen, että kohta lapset lähtee pesästä.
Ehkä sitä sillä tiputti aina itsensä siihen kulloiseenkin hetkeen. Nauttimaan, olemaan läsnä.
Monta asiaa ehkä olisin tehnyt toisin, mutta kertaakaan ei ole kaduttaneet ne hetket, jotka olen ollut lasten kanssa. Siis oikeasti ollut. Kuunnellut, nauranut, itkenyt, silittänyt, paijannut,huutanut,sopinut.
ELÄNYT. He tuntevat minut, he rakastavat minua siitä huolimatta.
Elämäni parhaimmat keskustelut, joista tulee pätkiä seuraaviin kirjoituksiini, olen jakanut lapsieni kanssa.
Jestas! Näin suurta onnea en olisi ikinä osannut kuvitella saavani. Kiitos siitä heille, joille se kuuluu.
Pirjo
Olo on hieman outo ja tyhjä. Lumi ja Ukko ovat yökylässä. Mietitään, että tämmöistä elämä oli, kun Lumi oli Kuuran ikäinen. Eli oli yksi vauva talossa. Ja kohta ollaan isossa talossa kahdestaan... Aika vierii niin lujaa. Talo tuntuu jo nyt isolta. Silloin, kun jengi on koossa, energiaa on niin paljon, että se vaivattomasti täyttää tämän talon ja joskus tuntuu jopa ahtaalta.
Lumi pyöräili eilen apupyöriensä kanssa 10 km Ivaloon esikoululais J:n ja äitinsä S:n kanssa.
On meillä sinnikko tytär! Kun jotain päättää, niin periksi ei anna. Me tosin vakoiltiin autolla. Aina ohi mennessään Lumi vain huusi:" Mitäs minä sanoin!", ja jatkoi menoaan perille saakka.
Ukko kannettiin nukkuvana yökylään, ja me orvot lähdettiin kotia.
Neljältä yöllä äidin hepuli oli iskeä, ja piti lähteä silittämään Iisakin paitoja. Puoli yhdeksään sain singutettua ennenkuin soitin lapsille.
Minulla on itsessäni kasvattaminen, että sallin lapseni maailman armoille.
Lumi lähtee syksyllä esikouluun ja eilen mietittiin, että nyt on sitten se pohjatyö Lumin osalta tehty. Toivon ja uskon, että perusturvallisuus ja luottamus ovat olemassa, ja luonnettakaan emme ole kai täysin lannistaneet. Monella tavalla ihailen Lumia.
Ja tänään 22.5.2011
Uskomatonta, että sitä jo 10 v. sitten alkoi valmistautua ajatukseen, että kohta lapset lähtee pesästä.
Ehkä sitä sillä tiputti aina itsensä siihen kulloiseenkin hetkeen. Nauttimaan, olemaan läsnä.
Monta asiaa ehkä olisin tehnyt toisin, mutta kertaakaan ei ole kaduttaneet ne hetket, jotka olen ollut lasten kanssa. Siis oikeasti ollut. Kuunnellut, nauranut, itkenyt, silittänyt, paijannut,huutanut,sopinut.
ELÄNYT. He tuntevat minut, he rakastavat minua siitä huolimatta.
Elämäni parhaimmat keskustelut, joista tulee pätkiä seuraaviin kirjoituksiini, olen jakanut lapsieni kanssa.
Jestas! Näin suurta onnea en olisi ikinä osannut kuvitella saavani. Kiitos siitä heille, joille se kuuluu.
Pirjo
Adrenaliinia ja haikeutta
Huh, mikä päivän aloitus.
Ukko, 3v., aamuäreänä sanoi patjoilta, että me herätettiin hänet. Jolloin minä kivahdin väärällä äänensävyllä, että ANTEEKSI! Ukko hankasi silmäänsä niin, että silmään alkoi sattua ja se alkoi punottaa. Sitten puhdisteltiin keitetyllä vedellä silmää ja tarkkailtiin, onko tulehdus.
Lumi, 5v., pyöräytti marjapiirakan ja alkoi huuto siitä, kumpi saa syödä taikinan kulhosta, kumpi puulastasta ja että Lumi kävi Ukon puolella kulhoa, kun siihen piirrettiin viiva keskelle. Jossain siinä välissä minä huusin kommentteja tyyliin, että jos ei sopu tule, niin minä syön kaiken taikinan.
Ja Kuura, 5kk, teki toiset kakat, kun yleensä tekee kaiken kerralla. Eikös ookin hirveää?!
Ja kaiken välissä mies soitti ja piti etsiä joku lasku jostain, ja sitten soitti uudelleen, kun olin tietokoneella vitsien äärellä, mutta silloin Lumi oli sanonut, että nyt ei saa äitiä häiritä.
Sitten tuli käsky keittää kahvit, kun mies tulee kotia hakemaan jotain toista paprua, ja onneksi meninkin keittiöön, muuten ois piirakka palanut uuniin.
No, mies tuli ja varasti paikkani tietokoneella, ja yritin hänen olkansa yli lukea sähköposteja, kunnes mies katsoi minua väärällä tavalla(=mulkaisi) ja niin minä ja koko lapsikatras kantapäät ja ovet paukkuen lähdettiin pois.
Nyt on rauha talossa. Kuura nukahti adrenaliinimaitoon, Lumi ja Ukko katsovat videoita ja mieskin lähti. Pyydettyään ensin anteeksi jotakin mitä teki, sanoi tms., jolloin korjasin, että katsoit. Kai se tulee takaisinkin. Toivottavasti.
Jossakin välissä kysyin Ukolta, että alkoiko se sattua silmään, kun minä sanoin niin kehnosti, ja hän myönsi sen. Sitä sitten sovittiin, kunnes tuli kesken taas jonkun kysymään, että saahan joutsenia ampua, johon minä taas kiljahdin, että EI!
Joten selvittämättömiä juttuja on...
Ehkä kohta painumme patjoille ja aloitamme päivän uudelleen satukirjan kera.
Kiitos, kun luitte. Helpotti.
Eilen tuli muuten loistoidea. Tehdä kirkon entisistä, korkeista ikkunoista meille huussi. Ja vois laittaa verhot, jotta häveliäimmät voivat vetää ikkunaan istunnon ajaksi. Ja sinne vois tehdä yrttiviljelmätkin!
Lumi jatkaa prinsessana oloaan. Juoksi metikössä koko eilisen päivän punainen, nilkkoihin ulottuva, kultakoristeltu samettiplyyshimekko yllään ja nuttura takaraivolla. Näytti minusta ihan flamenco-tanssijattarelta. Ja tänään olisi halunnut parhaimman juhlamekkonsa päälleen, ja minä en antanut, ja hän polkaisi vimmoissaan minua varpaille kantapäällään. Siitä alkoikin tämän päiväinen sotamme, joka nyt sitten on sovittu. Hän sai violetin plyyshimekkonsa, joka alkaa olla jo pieni. Hyväksyi sen, vaikka olikin vähän lyhyt.
Eilen Ukko kysyi:" Mikä on kaunein; prinsessa, perhonen vai joutsen?"
Lumista prinsessa, minusta ja Ukosta joutsen. Ukon mielestä joutsenella on kaunis pyrstö.
Näin siis 18.5.2001
Tänään, 22.5.2011, on hieman toisenlaiset tunnelmat.
Kyyditsin juuri Lumin, 15 v. ja kolme muuta tyttöä Inariin teatteri/tanssi/improharkkoihin. Vaivaiset 100 km tuli pyrähdykselle matkaa.
Olin jo ajelemassa kylän poikki kohti kotia, mutta pyörähdinkin takaisin ja menin huutokalliolle. Se on Inarille työntyvä kallio, josta ilmeisesti on huudettu viestejä tai tarkkailtu, kuka tulee vesiltä. Huutokallio oli Inarissa asuessani latautumispaikkani.
Jotenkin siellä tuli varsin haikea olo. Oma elämäni Inarin kylässä oli ennen lapsia. Lapsiaika on asuttu toisaalla, ja nyt on pikkuhiljaa siirtymä taas johonkin uuteen vaiheeseen elämässä.
Pikku-Lumi oli v. 2001 viisivuotias. Nyt 15v. ja valmiina lehahtamaan siivilleen.
Inariin mennessä oli puhetta elokuusta, jolloin siskoni tulee tänne, ja lähdemme Norjaan. Lumi sanoi, että hän ei sitten pääse mukaan. Niin, mitä siihen voi sanoa. Jos hänen elämänsä vie eri suuntaan, niin meidän on jatkettava kuitenkin elämäämme ja tehtävä asioita nyt ilman häntä.
On se outo ajatus. Kun olemme tähän asti tehneet kaiken mahdollisen yhdessä, perheenä.
Siksi varmasti tämän blogin ajatuskin tuli. Osa jonkun sulkeutumista ja uuden alkua. Katse menneeseen ja sieltä se huomio, että mikä on ollut ravitsevaa, mikä on tuonut meidät tähän päivään.
Minulla on paljon nimenomaan vuodelta 2001 ns. päiväkirjamerkintöjä. Kirjoitin ja lähetin ne silloin sähköpostiviesteinä ystävilleni. Se oli aika ennen fb:tä ja blogeja.
Monet asiat olen unohtanut täysin. Mutta niinhän se on, uutta vyöryy päälle, ja kai se on yksi elämän tarkoitus, että elää juuri sitä käsillä olevaa hetkeä.
Mutta huussia ei ole vielä tehty. Ajatus siitä heräsi taas eilen. Jaha, oiskohan jo aika....
Pirjo
Ukko, 3v., aamuäreänä sanoi patjoilta, että me herätettiin hänet. Jolloin minä kivahdin väärällä äänensävyllä, että ANTEEKSI! Ukko hankasi silmäänsä niin, että silmään alkoi sattua ja se alkoi punottaa. Sitten puhdisteltiin keitetyllä vedellä silmää ja tarkkailtiin, onko tulehdus.
Lumi, 5v., pyöräytti marjapiirakan ja alkoi huuto siitä, kumpi saa syödä taikinan kulhosta, kumpi puulastasta ja että Lumi kävi Ukon puolella kulhoa, kun siihen piirrettiin viiva keskelle. Jossain siinä välissä minä huusin kommentteja tyyliin, että jos ei sopu tule, niin minä syön kaiken taikinan.
Ja Kuura, 5kk, teki toiset kakat, kun yleensä tekee kaiken kerralla. Eikös ookin hirveää?!
Ja kaiken välissä mies soitti ja piti etsiä joku lasku jostain, ja sitten soitti uudelleen, kun olin tietokoneella vitsien äärellä, mutta silloin Lumi oli sanonut, että nyt ei saa äitiä häiritä.
Sitten tuli käsky keittää kahvit, kun mies tulee kotia hakemaan jotain toista paprua, ja onneksi meninkin keittiöön, muuten ois piirakka palanut uuniin.
No, mies tuli ja varasti paikkani tietokoneella, ja yritin hänen olkansa yli lukea sähköposteja, kunnes mies katsoi minua väärällä tavalla(=mulkaisi) ja niin minä ja koko lapsikatras kantapäät ja ovet paukkuen lähdettiin pois.
Nyt on rauha talossa. Kuura nukahti adrenaliinimaitoon, Lumi ja Ukko katsovat videoita ja mieskin lähti. Pyydettyään ensin anteeksi jotakin mitä teki, sanoi tms., jolloin korjasin, että katsoit. Kai se tulee takaisinkin. Toivottavasti.
Jossakin välissä kysyin Ukolta, että alkoiko se sattua silmään, kun minä sanoin niin kehnosti, ja hän myönsi sen. Sitä sitten sovittiin, kunnes tuli kesken taas jonkun kysymään, että saahan joutsenia ampua, johon minä taas kiljahdin, että EI!
Joten selvittämättömiä juttuja on...
Ehkä kohta painumme patjoille ja aloitamme päivän uudelleen satukirjan kera.
Kiitos, kun luitte. Helpotti.
Eilen tuli muuten loistoidea. Tehdä kirkon entisistä, korkeista ikkunoista meille huussi. Ja vois laittaa verhot, jotta häveliäimmät voivat vetää ikkunaan istunnon ajaksi. Ja sinne vois tehdä yrttiviljelmätkin!
Lumi jatkaa prinsessana oloaan. Juoksi metikössä koko eilisen päivän punainen, nilkkoihin ulottuva, kultakoristeltu samettiplyyshimekko yllään ja nuttura takaraivolla. Näytti minusta ihan flamenco-tanssijattarelta. Ja tänään olisi halunnut parhaimman juhlamekkonsa päälleen, ja minä en antanut, ja hän polkaisi vimmoissaan minua varpaille kantapäällään. Siitä alkoikin tämän päiväinen sotamme, joka nyt sitten on sovittu. Hän sai violetin plyyshimekkonsa, joka alkaa olla jo pieni. Hyväksyi sen, vaikka olikin vähän lyhyt.
Eilen Ukko kysyi:" Mikä on kaunein; prinsessa, perhonen vai joutsen?"
Lumista prinsessa, minusta ja Ukosta joutsen. Ukon mielestä joutsenella on kaunis pyrstö.
Näin siis 18.5.2001
Tänään, 22.5.2011, on hieman toisenlaiset tunnelmat.
Kyyditsin juuri Lumin, 15 v. ja kolme muuta tyttöä Inariin teatteri/tanssi/improharkkoihin. Vaivaiset 100 km tuli pyrähdykselle matkaa.
Olin jo ajelemassa kylän poikki kohti kotia, mutta pyörähdinkin takaisin ja menin huutokalliolle. Se on Inarille työntyvä kallio, josta ilmeisesti on huudettu viestejä tai tarkkailtu, kuka tulee vesiltä. Huutokallio oli Inarissa asuessani latautumispaikkani.
Jotenkin siellä tuli varsin haikea olo. Oma elämäni Inarin kylässä oli ennen lapsia. Lapsiaika on asuttu toisaalla, ja nyt on pikkuhiljaa siirtymä taas johonkin uuteen vaiheeseen elämässä.
Pikku-Lumi oli v. 2001 viisivuotias. Nyt 15v. ja valmiina lehahtamaan siivilleen.
Inariin mennessä oli puhetta elokuusta, jolloin siskoni tulee tänne, ja lähdemme Norjaan. Lumi sanoi, että hän ei sitten pääse mukaan. Niin, mitä siihen voi sanoa. Jos hänen elämänsä vie eri suuntaan, niin meidän on jatkettava kuitenkin elämäämme ja tehtävä asioita nyt ilman häntä.
On se outo ajatus. Kun olemme tähän asti tehneet kaiken mahdollisen yhdessä, perheenä.
Siksi varmasti tämän blogin ajatuskin tuli. Osa jonkun sulkeutumista ja uuden alkua. Katse menneeseen ja sieltä se huomio, että mikä on ollut ravitsevaa, mikä on tuonut meidät tähän päivään.
Minulla on paljon nimenomaan vuodelta 2001 ns. päiväkirjamerkintöjä. Kirjoitin ja lähetin ne silloin sähköpostiviesteinä ystävilleni. Se oli aika ennen fb:tä ja blogeja.
Monet asiat olen unohtanut täysin. Mutta niinhän se on, uutta vyöryy päälle, ja kai se on yksi elämän tarkoitus, että elää juuri sitä käsillä olevaa hetkeä.
Mutta huussia ei ole vielä tehty. Ajatus siitä heräsi taas eilen. Jaha, oiskohan jo aika....
Pirjo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)