Vieroitusta ja Pariisia

28.07.2001
Nyt se on tehty! Eka yö nukuttu ilman tissiä.
Kuura sai siis potturuokaa ja äidinmaitoa kaksi kertaa illalla. Ja nukahti hyvin.
Yhdeksältä heräsi ja silloin sen päätin: nyt se alkaa.
K itki tunnin. Olin vierellä koko ajan ja ihme kyllä eka puoli tuntia meni ihan hyvin. En tuntenut sääliä tai mitään sen kaltaista.Olin vain hyvin varma, että kaikkien mielenterveyden kannalta on parempi, että minäkin alan nukkumaan sitten maagisen kolmen yön päästä.
Toinen puolituntinen oli jo vaikeampi. K itki lohduttomasti mahallaan ja haroi toisella kädellään ihan oikeita kumpareita. Välillä yritti kiskoa minua paidanhelmasta lähemmäs. Lutkutti tyynynkulmaa. Välillä puski päällään minua ja huulet venyivät piittkäällleee.Kohottautui käsien varaan ja katsoi minua epätoivoisena ja huusi : "Anna mammammammaamam!"
Minä suojauduin lopulta peiton taakse, jottei maidon huumaava tuoksu turhaan villitsisi Kuuraa. Ja aivan kuin maitorauhasetkin olisivat päättäneet, että nyt ei anneta periksi, ne eivät valuttaneet valkoista huumettaan.
Pidin koko ajan kättäni Kuuran iholla, jotta hän tietäisi, että tässä ollaan. Silitykseen hän lopulta nukahti.

00.30  Se alkoi taas. Iisakki oli jossain välissä tullut  ja mahtunut nukkumaan K:n toiselle puolelle. Pikku keisarihan oli nukahtanut poikittain sängylle, ja kumpikaan ei uskaltanut rueta kääntämään. Oppaitten mukaan huudon olisi pitänyt kestää nyt 45 minuuttia, mutta se kestikin taas sen tunnin.
04.30 Uusi huuto. Oppaitten mukaan puoli tuntia, mutta ehkä 10 minuuttia, tai sitten minä nukahdin.
06.30 Katsoin huojentuneena kelloa, että nyt on aamu. K tyhjensi rinnan.
08.00 Toisen jalkapallon kokoisen rinnan tyhjennys.
09.00 Kuura heräsi hymyilevän säteilevänä kuten aina ennenkin. Ei mitään jälkeä kasvoilla elämänsä hurjimmasta koettelemuksesta. Tähän asti hän on saanut heti kaiken mitä on halunnut. Ainakin silloin, kun se on ollut minusta riippuvaista. Nyt elämän kova puoli astui kuvaan.

Lumi ja Ukko olivat illalla vähän ihmeissään. Ukko komensi minua: "Anna Kuuralle maitoa!"
Yritin siinä sitten selittää, että tämä on nyt oikein. Ettei äiti jaksa olla tuttina  yöllä Kuuralle. Parhaiten upposi varmaan se selitys, että sen takia äiti huutaa ja karjuu, kun on niin väsynyt. Ja että Kuura ei itke sen takia, että olisi nälkäinen. Ja että kaikki tämä itku johtaa lopulta siihen, että kaikki saa nukkua, ja silloin meillä kaikilla on mukavaa.

30.07.2001
Minä täällä lähestyvän syksyn yön hämäryydestä. Mikä ihana ajatus: pimeys!

Kuuralla meni kaksi seuraavaa yötä hyvin, oikeastaan ei juuri itkenytkään, hieman äännähti ja se siinä. Nyt nukkuu maito mahassaan. Se on minusta kohtuullista, että saa iltapalansa, vaikka venyikin tunnin myöhäisempään. Otetaan sitten aamulla takaisin. No, kuitenkin silmä kovana vahtaan kelloa, että joko saan antaa maitoa. Mutta huomenna vasta seitsemän jälkeen. Kuten huomaatte, olen luja.

Lapset katsoivat sadepäivän ratoksi filmejä, joita oltiin kuvattu, kun U oli K:n ikäinen. voi, kun minäkin näytin nuorelta ja pirteältä. Väistyyköhän tämä väsymys vielä kasvoiltani ja valtaakohan elämän keveys minut? Mutta on tämä hyvä oppi, nyt on ainakin jalat maassa kiinni. Ja sitä minä kyllä tarvitsin. Nyt pitäis vielä täältä taakan alta nousta lentoon.

Kuura otti ja nousi polvilleen. Siinä sitten hytkyttelee ja työntää itsensä puoli-istuvaan asentoon, josta innoissaan rojahtaa alas. Myös ns. karhuasento on käytössä. Siinä polvet irtoavat maasta. Voi koettaa, ken uskaltaa. Murinalla tai ilman. K ei murise, mutta kätkättää nauraa aina, kun isoveli ilmestyy lähipiiriin. Heillä on varsin lämmin suhde. Kuten myös isonsiskon kanssa, joka illan veteli K:ta viltillä pitkin pirtin lattiaa, ja K:n silmät loistivat.
Eipä tuu muuta nyt mieleen, vaikka tällä kertaa aikaakin olisi. Kukaan ei kaipaa minua juuri nyt.


19.07.2011

Aamulla tekstiviesti lensi junasta , joka on matkalla Pariisiin. Tyttö oli nukkunut pommiin, kun herätys ei ollutkaan toiminut kännykässä. Mutta onneksi houstmama oli sitten herättänyt ja viidessä minuutissa L oli ollut valmis ja kerkesi junaan. Hänen paikallaan junassa oli nukkunut joku pummi, jonka liiderin apulainen oli sitten häätänyt pois. Nyt sitten valloittaa Pariisin!
Taitaa olla elämyksiä niin pää hällä täynnä, että tulee väsynyt tyttö kotiin.

Oli tuo aika hurjaa aikaa, tuo 10 v. sitten eletty aika. Olin kuin pienessä pilvessä koko ajan  väsymyksen takia.Unet olivat hyvin repaleisia, palasia siellä täällä. Mutta kuitenkin oli valtava onnen tunne lapsista.Niinkuin nytkin. He ovat minun elämäni.

Nyt jaksaa työn hyvin, mutta kun kaarraan kotipihaan väsymys iskee kuin halko päähän. Siksikö, että koti on rentoutumisen tyyssija?
Sain kerran äitienpäiväksi runon. Äiti se kotona nukkuu vaan.... oli teema.
Ehkä se on parempi muistikuva, kuin vaikka että äiti heittelisi tavaroita seinään.Tai lapsia.
Siinä on sellainen kipukohta. Lasten syntymien jälkeen, on kuin uusi tuntoelin olisi kohdussani. Siellä tuntuu tuommoiset asiat, kipristävät valtavasti.

Joillain alkuperäiskansoilla on tapana antaa lapsille kaikki periksi tiettyyn ikään saakka ja sitten erottaa lapsi kaikista ja kaikesta kuoppaan itsenäistymään. Siihen nähden yösyötön lopettaminen oli pieni asia. Helpommallahan olisi päässyt, jos olisi tyrkännyt tutin suuhun. Mutta pääni oli täynnä ideologiaa ja sinne ei kuulunut tutti.

Elämän keveys? Ajoittain.
Ja ehkä kukaan ei nytkään kaipaa minua, mutta minä kaipaan tyttöäni.

Kesämasennusta ja rukseja

18.07.2001
Jokavuotinen kesämasennukseni alkaa helpottamaan. Näin käy siis aina tähän aikaan. Kun luonto on kauneimmillaan, niin minä en kestä sitä.
Tänä vuonna tilanne oli astetta pahempi kuin ennen. Aloin pelkäämään katon tippumista päälle, sillan sortumista alta yms. Nyt huolestui jo lähipiirikin. Minuakin alkoi pelottamaan ensi kesä.

Mutta tänään sain ilouutisen. Eräs tuttavani kertoi syövänsä masennuslääkkeitä ja oireet olivat juuri samat ja jokakesäiset. Hänkin on marraskuun lapsia. Siinä sitten kikateltiin puhelimessa, että voi, voi, kun niin piristää kuulla jonkun toisenkin kärsivän samanlaista tautia. Josko vaikka järjestettäis skorpioneille koko kesän kestävä pimeyden leiri. Onhan niitä korkeanpaikan leirejä ja valohoitoja, miksei sitten säkkijuhlaa. On se niin mukava tietää, ettei ole ainutlaatuinen maailmassa. Ainakaan tässä asiassa.
Nyt mietitään hyviä neuvoja toisillemme, itselle kun niitä on turha tyrkyttää.

Ootteko muuten huomanneet, että mies ottaa kaikista parhaiten neuvoja vastaan kauniilta, vierailta naisilta? Vaikka se olisi juuri se sama juttu, josta minä oon rankuttanut jo kymmenen vuotta.

Lapsilla alkaa ruksien keruussa kolmas yö. Kun kymmenen on täynnä, saa tikkarin. Ja ruksin saa, kun nukkuu koko yön omassa sängyssään. Ja minä saan ruksin, jos en pyydä heitä yönsydännä viereeni nukkumaan. Minulla on puolitoista ruksia.
Taidan ottaa Iisakin viereeni. On se kuitenkin omani, vaikka miltä välillä tuntuisi. Ja nyt tuntuu ihan mukiinmenevältä mieheltä. Taidan tosiaan olla paranemaan päin!

19.07.2001
Vettä tulee, rankemman kaavan mukaisesti.
Ruksejakin tuli. Vaikka vähältä piti.
Lumi, 5v. vaelsi yöllä unissaan ja minäkin nukuin niin sikeästi, että heräsin vasta kun huudettiin äitiä. Lumi tuli jalkopäähän nukkumaan ja otti varpaista kiinni. Sitten Ukko, 4v. näki Lumin nukkuvan meidän sängyssä ja sanoin hänelle, että tuu sinäkin , kun on jo aamu. Kello oli 5.35.
Sitten Ii meni U:n sänkyyn nukkumaan ja L huomasi olevansa väärässä paikassa ja kipitti omaan sänkyynsä.
Tästä teimme aamulla yhteenvedon, että kaikki saa ruksin. Eikö mennytkin oikein?
Tämähän on vähän niinkuin harjoittelujakso. Ja L huomasi erehdyksensä ja yritti korjata tilanteen, josta kaikki muu oli ikäänkuin seurausta.
Seuraavan kymmenen ruksin, siis 11-20 palkinto on onkiretki ja 21-30 palkintona, että saa määräillä. Näin sanoi Ukko.

27.07.2001
Kurkkutulehdus jyllää. Muutoin elämä ok.
Kuura, 7kk nukahti tissille ja L ja U rakentavat eläintarhaa legoista. L pyyhityttää pyllynsä taas meillä. " Minä haluan vielä vähän aikaa olla lapsi."
Koulunalun lähestyminen jännittää. Sanoin, että koululaisetkin on lapsia. Se olikin hänelle jotenkin uusi tieto ja helpottava sellainen. Nyt K heräsi. Hänet pitäisi vieroittaa yötissistä. Huh huh!



Kymmenen vuotta myöhemmin 18.07.2011

Lumi, nyt 15v. tulee tällä viikolla maailmalta kotona käymään. On siis oppinut pyllynsä itse pyyhkimään.
Odotan, ja ikävä kasvaa, mitä lähemmäs hänen tulonsa tulee. Hän on ollut koko kesän reissussa. Ensin meidän kanssamme Italiassa ja Kreikassa, sitten sukulaiskierroksella Keski-Suomessa, ja sitten erkaannuimme. Me lähdimme pohjoiseen, hän Ranskaan kielikurssille.
Pari viikkoa on yhteistä aikaa, sitten hän muuttaa Helsinkiin. Lukiopaikka on, ja toivottavasti myös asuntoasia ratkeaa.
Nämä kolme viikkoa on olleet meille totuttelujakso elämään ilman häntä. Hän on etäisperheenjäsen. Ajatuksissa kyllä edelleen, mutta olen tietoisesti yrittänyt elää suuremmin ajattelematta tai murehtimatta. Hänen elämänsä, mitä minä en voikaan elää.
Tämä opettelu on  riemullista parhaimmillaan ja pahimmillaan tuskaista ikävän tunnetta. Ei kärsi ajatella, ettei ikävä repsahda valtoimenaan syliin.
Ukko, 14v. on selvästi ottanut enemmän vastuuta, vanhimman lapsen vastuuta. Se näköjään luonnollisesti vierähtää seuraavan niskaan. Nuorin on veikeä velikulta, joka häviää, kun on puhe työstä. Häntä sitten keskimmäinen paimentaa. Saa nähdä muuttuvatko roolit, kun vanhin saapuu taas paikalle?

Me neljä olemme nukkuneet kesäsijoilla eli pirtin sivusta vedettävissä. Alakerrassa on viileämpää ja jotenkin ihan kuin olisi reissussa. Matot on poissa lattioilta ja jo pestyinä poikain toimesta. Odottavat syksyä.
Hirsiseinät huokuvat rauhaa.

Nuorimmaisellakin on oma huone, mutta hinkuaa toista huonetta. " Kun minä saan aina sen, mikä on jäänyt  toisilta." No,sehän on kyllä totta. Isommille on ensin laitettu omat huoneet. Nyt kuusi vuotta on asutettu yläkertaakin.
K haluaisi L:n huoneen." Kun se kerta muuttaa pois, niin eihän se huonetta tarvitse enää."
Mutta tarvii. Koti ja oma paikka on vielä täällä. Meidän kotonamme, ja sydämissämme.

Tuuli

Saunan terassilla avaan kylpytakin. Annan lämpimän tuulen koskettaa.
Tuulahdus tulee koivuntuoksuineen, kilauttaa vienosti nurkan tuulikelloa. Mikä onni ja autuus!

Vilkaisen taivaalle. Pilvikerrokset menevät toisiaan vastaan.

Astun kumartuen sisälle hämärään. Aivan hetkessä tuuli mylvii nurkissa. Henkoset nousevat lattialankkujen raoista. On aivan pakko mennä terassille katsomaan ja tuntemaan muuttunut tuuli. Tuulikello pyörii väkkäränä ympyrää. En kuule edes kilinää tuulen huminalta.Nuoret koivut taipuvat nöyränä voiman edessä.

Taas avaan hetkeksi kylpytakin. Nyt lähtee kaikki se, mikä minuun ei kuulu enää.