Huh, mikä päivän aloitus.
Ukko, 3v., aamuäreänä sanoi patjoilta, että me herätettiin hänet. Jolloin minä kivahdin väärällä äänensävyllä, että ANTEEKSI! Ukko hankasi silmäänsä niin, että silmään alkoi sattua ja se alkoi punottaa. Sitten puhdisteltiin keitetyllä vedellä silmää ja tarkkailtiin, onko tulehdus.
Lumi, 5v., pyöräytti marjapiirakan ja alkoi huuto siitä, kumpi saa syödä taikinan kulhosta, kumpi puulastasta ja että Lumi kävi Ukon puolella kulhoa, kun siihen piirrettiin viiva keskelle. Jossain siinä välissä minä huusin kommentteja tyyliin, että jos ei sopu tule, niin minä syön kaiken taikinan.
Ja Kuura, 5kk, teki toiset kakat, kun yleensä tekee kaiken kerralla. Eikös ookin hirveää?!
Ja kaiken välissä mies soitti ja piti etsiä joku lasku jostain, ja sitten soitti uudelleen, kun olin tietokoneella vitsien äärellä, mutta silloin Lumi oli sanonut, että nyt ei saa äitiä häiritä.
Sitten tuli käsky keittää kahvit, kun mies tulee kotia hakemaan jotain toista paprua, ja onneksi meninkin keittiöön, muuten ois piirakka palanut uuniin.
No, mies tuli ja varasti paikkani tietokoneella, ja yritin hänen olkansa yli lukea sähköposteja, kunnes mies katsoi minua väärällä tavalla(=mulkaisi) ja niin minä ja koko lapsikatras kantapäät ja ovet paukkuen lähdettiin pois.
Nyt on rauha talossa. Kuura nukahti adrenaliinimaitoon, Lumi ja Ukko katsovat videoita ja mieskin lähti. Pyydettyään ensin anteeksi jotakin mitä teki, sanoi tms., jolloin korjasin, että katsoit. Kai se tulee takaisinkin. Toivottavasti.
Jossakin välissä kysyin Ukolta, että alkoiko se sattua silmään, kun minä sanoin niin kehnosti, ja hän myönsi sen. Sitä sitten sovittiin, kunnes tuli kesken taas jonkun kysymään, että saahan joutsenia ampua, johon minä taas kiljahdin, että EI!
Joten selvittämättömiä juttuja on...
Ehkä kohta painumme patjoille ja aloitamme päivän uudelleen satukirjan kera.
Kiitos, kun luitte. Helpotti.
Eilen tuli muuten loistoidea. Tehdä kirkon entisistä, korkeista ikkunoista meille huussi. Ja vois laittaa verhot, jotta häveliäimmät voivat vetää ikkunaan istunnon ajaksi. Ja sinne vois tehdä yrttiviljelmätkin!
Lumi jatkaa prinsessana oloaan. Juoksi metikössä koko eilisen päivän punainen, nilkkoihin ulottuva, kultakoristeltu samettiplyyshimekko yllään ja nuttura takaraivolla. Näytti minusta ihan flamenco-tanssijattarelta. Ja tänään olisi halunnut parhaimman juhlamekkonsa päälleen, ja minä en antanut, ja hän polkaisi vimmoissaan minua varpaille kantapäällään. Siitä alkoikin tämän päiväinen sotamme, joka nyt sitten on sovittu. Hän sai violetin plyyshimekkonsa, joka alkaa olla jo pieni. Hyväksyi sen, vaikka olikin vähän lyhyt.
Eilen Ukko kysyi:" Mikä on kaunein; prinsessa, perhonen vai joutsen?"
Lumista prinsessa, minusta ja Ukosta joutsen. Ukon mielestä joutsenella on kaunis pyrstö.
Näin siis 18.5.2001
Tänään, 22.5.2011, on hieman toisenlaiset tunnelmat.
Kyyditsin juuri Lumin, 15 v. ja kolme muuta tyttöä Inariin teatteri/tanssi/improharkkoihin. Vaivaiset 100 km tuli pyrähdykselle matkaa.
Olin jo ajelemassa kylän poikki kohti kotia, mutta pyörähdinkin takaisin ja menin huutokalliolle. Se on Inarille työntyvä kallio, josta ilmeisesti on huudettu viestejä tai tarkkailtu, kuka tulee vesiltä. Huutokallio oli Inarissa asuessani latautumispaikkani.
Jotenkin siellä tuli varsin haikea olo. Oma elämäni Inarin kylässä oli ennen lapsia. Lapsiaika on asuttu toisaalla, ja nyt on pikkuhiljaa siirtymä taas johonkin uuteen vaiheeseen elämässä.
Pikku-Lumi oli v. 2001 viisivuotias. Nyt 15v. ja valmiina lehahtamaan siivilleen.
Inariin mennessä oli puhetta elokuusta, jolloin siskoni tulee tänne, ja lähdemme Norjaan. Lumi sanoi, että hän ei sitten pääse mukaan. Niin, mitä siihen voi sanoa. Jos hänen elämänsä vie eri suuntaan, niin meidän on jatkettava kuitenkin elämäämme ja tehtävä asioita nyt ilman häntä.
On se outo ajatus. Kun olemme tähän asti tehneet kaiken mahdollisen yhdessä, perheenä.
Siksi varmasti tämän blogin ajatuskin tuli. Osa jonkun sulkeutumista ja uuden alkua. Katse menneeseen ja sieltä se huomio, että mikä on ollut ravitsevaa, mikä on tuonut meidät tähän päivään.
Minulla on paljon nimenomaan vuodelta 2001 ns. päiväkirjamerkintöjä. Kirjoitin ja lähetin ne silloin sähköpostiviesteinä ystävilleni. Se oli aika ennen fb:tä ja blogeja.
Monet asiat olen unohtanut täysin. Mutta niinhän se on, uutta vyöryy päälle, ja kai se on yksi elämän tarkoitus, että elää juuri sitä käsillä olevaa hetkeä.
Mutta huussia ei ole vielä tehty. Ajatus siitä heräsi taas eilen. Jaha, oiskohan jo aika....
Pirjo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti